Vaalituloksen jälkeen katseet eteenpäin

Vuoden 2017 kuntavaalit Raumalla jäävät historiaan suurena kokoomuslaisena pettymyksenä. Valtuutettujen määrä putosi kolmella, nyt Rauman valtuustossa on kahdeksan kokoomuksen valtuutettua. (Tulokset täällä)

Yleisestä tuloksesta huolimatta tunnelma ja yhteishenki valtuutettujen kesken on hyvä. Ryhmänä Rauman kokoomus on yhtenäinen ja tähtää samoihin uudistaviin tavoitteisiin.

Kaikki ehdokkaat ja heidän tukijansa tekivät hienoa, aktiivista työtä ja loivat yhdessä juuri sitä kokoomuslaista henkeä, mitä nyt tarvitaan.

Kiitos ehdokkaille itsensä peliin laittamisesta! Kiitos myös tukiryhmille ja ennen kaikkea kiitos äänestäjille! 

Saimme hyvä valtuustoryhmän ja uusi kokoonpano tuo varmasti uusia näkemyksiä ja uudistavaa ajattelua Raumalle.

Neuvottelijat valittu

Kunnallisjärjestön hallitus kokoontui avoimeen kokoukseen heti vaalien jälkeen maanantaina 10.4. Rakentavasta palautekeskustelusta toimitetaan jäsenille kooste.

Kokouksessa valittiin myös ryhmän neuvottelijat, jotka lähtevät kartoittamaan yhteistyötä muiden ryhmien kanssa.

Neuvottelijoiksi valittiin kunnallisjärjestön puheenjohtaja Samu Vahteristo, valtuustoryhmän ääniharava Hanna Marva ja uusi valtuutettu Otso Huuska.