Rauman kaupunginhallitus äänesti ensi vuoden tuloveroprosentista maanantaina. Pohjaesityksestä poikkeavasti esitimme, että veroa laskettaisi 21 prosentista 20,5:een.
Pohja jäi voimaan ja valtuusto siitä päättää lopullisesti maanantaina 26.10.2020.
Perusteluja verojen laskulle on useita. Ensinnäkin kaupungin ensi vuoden talousarvion loppurivi näyttää yli 4 miljoonaa ylijäämää. Tällaisena koronan runtelemana aikana emme näe järkevänä kerätä kaupunkilaisten rahoja kaupungin kassaan yhtään enempää kuin on välttämätöntä. Puolen prosenttiyksikön kertymä on Raumalla arviolta 3,5 miljoonaa, joka siis jäisi kulutukseen ja pelastaisi monta työpaikkaa. Edelleen kaupungin talous olisi tasapainossa ja ylijäämäinen. Kunnan tuloveron alennus auttaa niin suuri- kuin pienituloisia, eläkeläisiä ja opiskelijoita.
Toiseksi, valtuusto on strategiassaan asettanut tavoitteen pitää Rauman veroprosentti maan keskiarvon alapuolella. Nyt tilanne ei näin ole, vaan Rauma huitelee reilusti korkeammalla, itse asiassa yli yhden prosentin keskiarvon yläpuolella, mikä ylittää kriisikuntakriteerin.
Rauman Kokoomuksen valtuustoryhmä