Rauman Kokoomus ry julkaisi kevätkokouksessa tänään kannanoton koskien Kokoomuksen puoluekokouksen henkilövalintoja:
Rauman Kokoomus tukee Heikki Auttoa, Antti Häkkästä ja Karoliina Partasta kokoomuksen varapuheenjohtajiksi
Raumalaiset kokoomuslaiset ovat aktiivisesti rohkaisseet Heikki Auttoa hakemaan puolueen varapuheenjohtajaksi nyt, kun hänen kautensa puoluevaltuuston puheenjohtajana päättyy. Rauman Kokoomus iloitsee Auton ehdokkuudesta ja tukee häntä yhdeksi puolueen kolmesta varapuheenjohtajasta. ”Autto on pitänyt kokoomusjohdossa esillä myös kehä kolmosen ulkopuolista seutua”, muistuttaa Raumalta puoluevaltuuston jäsenenä oleva Otso Huuska. ”Rauman ja Satakunnan etu on, että puolueemme pidetään koko Suomen Kokoomuksena ja myös maakuntien asiat tulevat huomioiduiksi.”
Yhdistyksen puheenjohtaja Pasi Kusmin toteaa, että nykyisiin varapuheenjohtajiin on oltu varsin tyytyväisiä. ”Olemme perinteisesti tukeneet Antti Häkkästä puolueen johtotehtäviin”, Kusmin sanoo ja muistuttaa Rauman asemasta Suomen huoltovarmuuden kannalta keskeisenä satamakaupunkina: ”Arvostamme Häkkäsen valtiomiesmäistä toimintaa puolustusministerinä ja toivomme näkevämme hänet jatkossakin näkyvässä roolissa.”
Kolmesta nykyisestä varapuheenjohtajasta Häkkäsen lisäksi Karoliina Partanen on ehdolla jatkokaudelle. ”Partanen on tuonut uutena puheenjohtajiston jäsenenä esiin positiivisuutta ja tuoreita porvarillisia näkökulmia”, sanoo yhdistyksen sihteeri Janne Ussa. Rauman Kokoomus arvioi, että kolmikko Autto-Häkkänen-Partanen olisi tasapainoinen tuki puheenjohtaja Petteri Orpolle eduskuntavaalien lähestyessä ja aikanaan uutta hallitusta koottaessa.