Kokoomuksen tavoitteena on kaupunki, jossa onnelliset raumalaiset, ympäristö ja talous ovat sopusoinnussa.
Mitä uutta Kokoomus haluaa ensi kaudella saavuttaa?
- Järviluotoon sijoittuu satoja työpaikkoja tarjoavaa vihreän siirtymän teollisuutta. Sataman laajeneminen pidetään mahdollisena.
- Rauma torjuu ilmastonmuutosta kuromalla kiinni takamatkan HINKU-tavoitteisiin.
- Aurinkopaneeleja lisätään
- Sähkö- ja kaasuautojen lataus ja tankkaus on helppoa
- Julkinen liikenne on fossiilitonta
- Äijänsuon ja Karin Kampuksen ympäristöä kehitetään rakentamalla alueelle uusi liikunnallinen kaupunkipuisto.
- Otanlahden ja Fåfängan aluetta kehitetään entisestään, tavoitellaan Suomen vetovoimaisinta ranta-aluetta.
- Merellisiä tontteja on tarjolla vakituiseen ja loma-asumiseen. Mahdollistetaan
- kerrostalorakentaminen kanaalin suulle
- omakoti- ja rivitalorakentaminen tonttien myynnistä kustannettavan Salinkedon kanavan ympärille
- Henkilöjunaliikenne Tampereen suuntaan käynnistyy.
- Sepän talosta kehitetään taiteellisuuden ja kuvataiteen keskus – kuvataidehautomo.
- Rauma on houkutteleva seniorikaupunki, kehitetään Sinisaaren ja Kaunisjärven alueita ja niiden palveluita tukemaan senioriyhteisön laadukasta arkea.
Mitä jo aloitettua Kokoomus haluaa kehittää entisestään?
- Rauman tulee olla alueensa veturi joka saralla.
- Rauman ympärille perustettu TE-alue on onnistunut esimerkki
- International House -konsepti vetää kansainvälistä osaamista
- Rauma on noussut Suomen toiseksi yritysystävällisimmäksi kunnaksi, mutta haluamme olla ykkönen.
- Tavoitteemme on maan keskiarvoa alempi kunnallisveroprosentti. Tähän suuntaan ollaan jo matkalla.
- Rauman saaristoa kehitetään sekä raumalaisten, että turistien arvostamaksi virkistysalueeksi Selkämeren kansallispuiston osana.
- Kaupungin organisaation virtaviivaistamista jatketaan.
- Enemmän palveluja tarjotaan myös digitaalisesti
- Hankintoja pilkotaan paikallisten yritysten huomioimiseksi
- Yritysten kanssa ei kilpailla omalla työllä, vaan tarjolla olevat palvelut ostetaan ulkoa
- Keskusta-alueen kehittämistä jatketaan ja pyöräliikenne huomioidaan paremmin.
- Gyyt-paikallisliikennettä kehitetään kustannustehokkaammaksi kysynnän perusteella
- Kaupunkilaisia osallistetaan päätöksentekoon. Valtuutettumme ovat helposti tavoitettavissa ja Mnuu Huki -kampanjaa jatketaan.
- Uotilan koulun tavoin puurakentamista hyödynnetään kaupungin rakennushankkeissa mahdollisuuksien mukaan.
- Vanhan Rauman kaava saatetaan valmiiksi mahdollisimman joustavana ja mahdollistavana.
- Jatko-opiskelupaikkojen määrä Raumalla kasvaa. Koulutusohjelmia kehitetään alueen yritysten tarpeiden mukaan ja oppilaitosten ja yritysten yhteistyö on monipuolista.
Mistä saavutuksista Kokoomus haluaa ensi kaudellakin pitää kiinni?
- Erilaisten tapahtumien järjestäminen kaupungin tiloissa ja julkisilla paikoilla on helppoa ja joustavaa.
- Raumalla on monipuolinen kulttuuri- ja tapahtumatarjonta ympäri vuoden
- Kohokohtina Joulukaupunki ja Pitsiviikko
- Useat kaupalliset tapahtumat elävöittävät Raumaa
- Raumalainen lapsi käy turvallisesti koulua
- keskimääräistä pienemmissä opetusryhmissä
- terveissä ja laadukkaissa tiloissa (Nanunkallion valmistuttua)
- yksilölliset tarpeet huomioiden
- OKL:n toiminta turvataan jatkossakin
- Kesäteekkari-mahdollisuutta jatketaan työntekijöiden ja yritysten houkuttelemiseksi Raumalle
- Kaavoitus on aktiivista, yritysten tarpeet huomioivaa ja yritystoimintaa houkutteleva.